Junnu-jutsu on lapsille tarkoitettu Hokutoryu ju-jutsun muoto, josta on karsittu pois juniori-ikäisille soveltumattomat tekniikat. Aikuisten ryhmään verrattuna junnujen harjoittelu on leikinomaisempaa ja painottuu enemmän liikunnallisten perusvalmiuksien kehittämiseen. Tavoitteena on parantaa harrastajien kuntoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, tasapainoa ja keskittymiskykyä. Varsinaiseen lajiharjoitteluun sisältyy erilaisten itsepuolustustekniikoiden lisäksi lyöntejä, potkuja, heittoja ja mattokamppailua.

Junnu-jutsua harjoitellaan pareittain tai ryhmissä, jolloin myös harrastajien sosiaaliset taidot kehittyvät. Junioreilla on oma vyöjärjestelmänsä, minkä lisäksi vyökokeiden välissä järjestetään erillisiä natsakokeita, joiden avulla seurataan harjoituksissa etenemistä ja pidetään yllä mielenkiintoa.

Oulussa junnu-jutsuun otetaan uusina harrastajina mukaan noin 9–12-vuotiaita poikia ja tyttöjä, mutta junioreiden ryhmässä voi kuitenkin jatkaa harjoittelua 15 vuoden täyttämiseen asti.


Juniorinäytös Helsingissä 2012