Lajikuvaukset

Hokutoryu ju-jutsu

Ju-jutsu on tuhansia vuosia vanha itämainen itsepuolustus- ja taistelutaito, jonka perusperiaatteena on vastustajan eliminointi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Ju-jutsutekniikoiden teho pohjautuu tekijän nopeuteen, määrätietoisuuteen, yllätyksellisyyteen ja oikeaan ajoitukseen. Suomeksi käännettynä ju-jutsu tarkoittaa ”pehmeää tekniikkaa”.

Hokutoryu ju-jutsu on soke Auvo Niinikedon (9. dan) kehittämä suomalainen ju-jutsun tyylisuunta, jossa vanhoja, taistelukentillä hyväksi havaittuja tekniikoita hyödynnetään siten, että ne vastaavat realistisesti nykyajan ihmisten tarpeita. Pohjimmiltaan Hokutoryu ju-jutsu on perustekniikoiden eli lyöntien, potkujen, heittojen ja lukkojen vaistonvaraista soveltamista muuttuviin tilanteisiin.

Suomessa Hokutoryu ju-jutsu on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suosituimmista kamppailulajeista, ja aktiiviharrastajia onkin jo noin 40 eri paikkakunnalla. Harrastajien joukosta löytyy niin miehiä, naisia, junioreita kuin viranomaisiakin (poliiseja, vartijoita ja turvamiehiä). Lisäksi tyylisuunta on erittäin arvostettu maailmalla, minkä ansiosta Hokutoryu ju-jutsu on levinnyt nopeasti myös Suomen ulkopuolelle.

Lue lisää Hokutoryu ju-jutsun viralliselta sivustolta. Katso myös esittelyvideo YouTubessa.

Brasilian ju-jutsu

Kattavan kuvauksen BJJ:n historiasta, peruspiirteistä ja kilpailuista voit lukea Suomen brasilialaisen jujutsun liiton sivustolta.

Ju-jutsu Oulu ry

Ju-jutsu Oulu ry on Oulun oma ju-jutsuseura. Jäseneksi seuraamme pääset osallistumalla peruskurssille, joita järjestetään kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.

Seuramme pääohjaaja on sensei Jorma Tenhunen (3. dan). Vyöasteiden vastaavina ohjaajina toimivat seuran mustat ja ruskeat vyöt. Seuran toimintaa ylläpitää Ju-jutsu Oulu ry:n hallitus.

Seuramme on aktiivinen myös harjoitussalin ulkopuolella: erilaisia matkoja ja illanviettoja järjestetään ympäri vuoden.

Heräsikö kiinnostus?

Mikäli haluat uuden mielenkiintoisen, dynaamisen ja tehokkaan harrastuksen, osallistu peruskurssille!

© 2007–2010 Ju-jutsu Oulu ry