Junnu Ju-Jutsu: Itsevarmuutta, kehonhallintaa ja turvataitoja lapsille.

1993–1995... 2006–2011... 2015–2026... 2+5+11 = 18 vuotta, jos arvioin sinne päinkään oikein.

Joskus 10-vuotiaana taisin aloittaa karaten. 13-vuotiaana menin sitten nyrkkeilyyn ja 18-vuotiaana aloitin ju-jutsun. Välillä armeija katkaisi harrastuksen ja olinkin tauolla pitkään. Toinen tauko tuli, kun halusin oppia pystykamppailussa kovemmaksi ja kävin kolme vuotta potkunyrkkeilyssä.

Siinä on otettu tehokkaimmat tekniikat muista lajeista. On selvää nyrkkeilijöiden olevan parhaita lyömään, joten tehdään mekin samoin, kun harjoitellaan lyöntejä. Samoin on myös heittojen kanssa, eli ne kopioidaan judosta. Lisäksi on vielä paljon lukkoja ja kuristuksia sekä asetekniikoita, joten koko kattaus on aika monipuolinen.

Rohkeasti mukaan vain. Me ollaan kaikki vähän erikoisia, niin ei sieltä kukaan erotu ja treenaaminen alkaa ihan sieltä pohjalta. Ei tarvitse jännittää jaksaako tai mitään.

Ei tarvitse, kun peruskurssilla luodaan se kunto, joka kantaa eteenpäin. Erityisen notkeita meistä ei kovin montaa löydy muutenkaan.

Nähdä se into ja rohkeus tehdä myös virheitä ensin, kun niiden kautta me opitaan. Ei kukaan ole seppä syntyessään, vaan kehittyminen vie kaikilta sen oman aikansa. Kehitystä voi tietenkin kiihdyttää yrittämällä aina sen parhaansa.

Periksi ei saa antaa ja jokainen treeni on tärkeä. Kärsivällisyys on hyväksi ihan kaikessa tässä elämässä ja se antaa myöhemmin meille sen palkinnon. On myös tärkeää nauttia matkasta, joten ei muuta kuin mukaan ja matkaan.

Peruskurssin suoritin 2013 ja tämän jälkeen treenailin vuoteen 2014 saakka kohtalaisen aktiivisesti, kunnes puulaakifutiksen loukkaantumiset pistivät hommat tatamilla jäihin. 2020 sain koulukaverini Rossin Jonin puhuttua treeneihin mukaan ja sen jälkeen aktiivinen treenaus on pysynyt arjessa matkassa. Junnujen treenejä on alettu vetämään alkuvuonna 2026 ja se on ollut mielettömän hauskaa! Lasten oppimisen ilo on ollut ihana nähdä tatamilla ja mielettömän ylpeitä saa olla meidän sukupuolijakaumasta – tyttöjä on välillä treeneissä enemmän mitä poikia!

Lapsuuden kylässä ainoa kamppailulaji oli Taekwondo ja tämä oli kyllä mielettömän mukava harrastus. Brasilialaisen jujutsun peruskurssi on tullut koettua pariin otteeseen vuosien varrella, mutta Hokutoryun puolelle tuli siirryttyä kun selvittelin Oulun kamppailuseuratarjontaa ja sille tielle tuli jäätyä.

Soke Auvo Niinikedon käden jälki kyllä näkyy ja tuntuu meidän lajissa. Mielestäni perinteinen budo-tyyppinen laji on todella hyvä koulu nuorelle ja miksei aikuisellekin. Ohjaajan kunnioitus, salietiketti ja treeniympäristö pitää huolen siitä, että harjoittelukaveria kunnioitetaan. Kaikki ylimääräinen on riisuttu pois, joten toistojen kautta oppii asioita parhaiten.

Ainahan ne uudet asiat jännittää, mutta selkä seinää vasten ja kokeilemaan – treenin jälkeinen hyvä fiilis on totista totta joka treenin jälkeen ja se koukuttaa! Vyöjärjestelmä on rakennettu niin, että vaatimustaso kasvaa vyöarvon noustessa ja kun tasovaatimukset ovat tasapuoliset kaikilla, tietää aina mitä on tulossa.

Vastaanottotyössä joskus sanon, että "jämäkän rakenteen kanssa pärjää aina, löysän kanssa ei niinkään". Itse olen TODELLA jäykkä, mutta harjoittelun yhteydessä liikkuvuusharjoittelua tulee sen verran paljon, että jalka tarvittaessa nousee kiertopotkulla oman pään korkeudelle. Jokainen tekee kuntonsa mukaan ja se riittää!

Uusia ideoita pääsee toteuttamaan matalalla kynnyksellä. Pienen seuran etu on se, että treenikaverit tuntevat toisensa ja pukukopissa saattaa olla hyvinkin lennokasta keskustelua ennen ja jälkeen treenien. Tästä syystä treeneihin on aina mukava mennä!

Jos perus liikkumisen taidot osaa, niin loput VARMASTI opetetaan tatamilla! Tämä on mielettömän mukava harrastus ja kun treenikaverit tulevat tutuksi, yhdessä tekeminen on mielekästä ja monipuolista.

Aloitin Hokutoryu-jujutsun vuonna 2020. Junioreiden valmennukseen pyydettiin mukaan noin vuosi sitten.

Huomasin jo pienenä poikana, että minulla oli jonkinlainen luontainen taipumus painiskella ja mitellä voimia kavereideni kanssa hyvässä hengessä. Hokutoryu-jujutsuun liittyy sellainen hauska muisto, että tuijotin tuolloin Soke Auvo Niinikedon kirjaa Ju-Jutsu - itsepuolustuksen perusta kirjastossa huuli pyöreänä kavereideni kanssa. Aloitin judolla joskus aivan muksuna, mutta kamppailulajeihin tuli pitkä tauko teinivuosinani. Palasin kamppailun pariin jälleen parikymppisenä. Siitä asti on tullut harrasteltua kaikenlaista. Thainyrkkeilyä tuli treenattua pisimpään ennen Hokutoryuta, johon ystäväni minut pyysi mukaan.

Mielestäni Hokutoryu on realistista kamppailua, jossa huomioidaan monipuolisesti erilaiset kamppailun osa-alueet (pysty, matto). Lisäksi laji kehittää todella hyvin tasapainoa, liikehallintaa, kehon toiminnallista voimaa ja henkistä vahvuutta. Jos lajilta haet monipuolisuutta ja hyvää kuntoa, niin tästä sitä kyllä saa. Ohjaajat ovat Suomessa ja ulkomailla arvostettuja tekijöitä, mikä antaa organisaatiolle myös tietynlaista vakautta.

Sanoisin, että kun harkitsee kamppailulajien aloittamista yleisesti, niin olisi aina hyvä pohtia omat toiveet ja tavoitteet: mitä haet lajilta ja voiko laji antaa sinulle näitä asioita? Seuroilta kannattaa kysellä rohkeasti infoa ja käydä tutustumassa. Kamppailusaleilla on pääsääntöisesti todella mukavia, rauhallisia ja asiallisia tyyppejä, niin ei kannata jännittää. Äimänkujalla ja meidänkin seurassa ilmapiiri on toisia kunnioittava ja innostava.

Ei tarvitse. Oman kehon liikeradat kyllä pyrkivät mukautumaan ja peruskuntokin kohoaa kurssin aikana. Ohjaajilta saa tarkemmin aina tietoa, jos jokin askarruttaa oman kunnon tai vaikka omien mahdollisten vammojen osalta.

Parasta on nähdä onnistumisen ja liikunnan tuottama ilo. Yhteishenki on myös todella hyvä meidän seurassa ja kaikkien on helppo olla ryhmässä avoimesti omana itsenään.

Kannattaa keskittyä heti alussa hyvin perusjuttuihin, joihinka ohjaaja opastaa, koska ne ovat jatkossakin mahdollistavia työkaluja esim. heittoihin ja haastavampiin tekniikoihin. Rohkeasti mukaan, jos yhtään kiinnostaa aloittaminen!