Ohjattujen harjoitusten jatkuminen
Seuran ohjatut harjoitukset palaavat kesätauolta elokuussa. Aikuisten osalta treenit jatkuvat maanantaista 3.8. alkaen ja junioreiden osalta maanantaista 17.8.2026 lähtien.
Tiedotearkisto
Seuran ohjatut harjoitukset palaavat kesätauolta elokuussa. Aikuisten osalta treenit jatkuvat maanantaista 3.8. alkaen ja junioreiden osalta maanantaista 17.8.2026 lähtien.

Koden Enshin Ryu kenjutsun valtakunnallinen kesäleiri järjestetään Helsingissä 18.–19.7.2026. Normaalitekniikoiden lisäksi leirillä harjoitellaan kahden miekan tekniikoita, wakizashia ja tantoa. Sään salliessa harjoituksia pidetään myös ulkona. Illanvietto pidetään merenrantaravintolassa treenipaikan läheisyydessä. Aikataulu on nähtävissä oheisesta leiriesitteestä.
Leirikortista saa 10 % alennuksen hankkimalla sen verkkokaupasta viimeistään 25.6.2026.
Aikuisten ohjatut ju-jutsu- ja kenjutsuharjoitukset jäävät kesätauolle perjantain 3.7. treenien jälkeen ja jatkuvat normaalisti jälleen maanantaista 3.8.2026 alkaen. Tauon aikana salilla voi kuitenkin käydä harjoittelemassa omatoimisesti muiden halukkaiden kanssa seuralle normaalisti varatuilla vuoroilla. Vapaavuoroille voi kysellä treenikavereita seuran WhatsApp-ryhmässä.
Junioreiden osalta kevätkauden viimeiset harjoitukset pidettiin 15. kesäkuuta. Syyskausi käynnistyy koulujen lukuvuoden alettua eli maanantaina 17.8.2026.
Aurinkoista kesää kaikille seuran jäsenille!

Hokutoryu ju-jutsun kesäleiri järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa 12.–14.6.2026. Pajulahti on Suomen Olympiakomitean virallinen valmennuskeskus, joka kehittää kilpa-, huippu- ja kuntourheiluun liittyviä harjoitusolosuhteita, valmentajakoulutusta ja valmennusleiritystä. Leirin harjoitukset pidetään Pajulahden uudella Kamppailuareenalla.
Vieraileviksi ohjaajiksi saapuvat:
Leiri on tarkoitettu kaikille vyöasteille. Osa harjoituksista pidetään sään salliessa ulkona, joten mukaan kannattaa valita ulkoliikuntaan sopivat jalkineet. Ulkoharjoituksiin voi osallistua ilman ju-jutsupukua.
Junioreiden osuuden ohjaa liikuntatieteiden maisteri sensei Jukka Kyllönen 4. dan.
Helatorstaina 14.5.2026 pidetään ohjatut harjoitukset Hokutoryu ju-jutsun värivöiden ryhmälle normaalin aikataulun mukaisesti.
Lauantain 25.4.2026 kenjutsuharjoitukset pidetään poikkeuksellisesti jo klo 12:30–14:00 toisen seuran salivarauksen vuoksi.
Aikuisten Hokutoryu-peruskurssin päättymisen myötä seuran harjoitusajat muuttuvat hieman tiistain ja torstain osalta 20.4.2026 lähtien:
| Päivä | Aika | Laji | Ryhmä |
|---|---|---|---|
| ti | 18:00–19:30 | Hokutoryu | värivyöt |
| ti | 19:30–21:00 | Kenjutsu | kaikki vyöasteet |
| to | 19:30–21:00 | Hokutoryu | värivyöt |
Muiden viikonpäivien harjoitusajat pysyvät ennallaan.
Lauantain 18.4.2026 kenjutsuharjoitukset pidetään normaalisti saman päivän ju-jutsuleiristä huolimatta. Leirin aikatauluun sisältyy siis ruokatauko klo 13:30–15:00 samaan aikaan kenjutsutreenien kanssa.

Hanshi Risto Väntär 8. dan ohjaa Hokutoryu-leirin Oulussa lauantaina 18.4.2026.
| Aika | Aihe |
|---|---|
| 11:00–12:00 | vyökokeet |
| 12:00–13:30 | harjoitukset |
| 15:00–16:30 | harjoitukset |
Leiri on maksuton Ju-Jutsu Oulun jäsenille. Muille osallistujille hinta on 10 €. Maksuvälineiksi kelpaavat tilisiirto, käteinen, pankkikortti ja MobilePay. Leirille ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Vyökokeisiin osallistuvia koskevat normaalit vyökoemaksut.

Valtakunnallinen kenjutsun kevätleiri järjestetään Varkaudessa 11.–12.4.2026. Leiriin sisältyy kuudet harjoitukset sekä illanvietto näytöksineen ja bändeineen Kaks Ruusua -ravintolassa. Lisäksi ruskeavöisille ja ylemmille pidetään katakilpailun tuomarikoulutus ennen varsinaisen leirin alkua. Aikataulu on nähtävissä oheisesta leiriesitteestä.
Leirikortista saa 15 % alennuksen hankkimalla sen verkkokaupasta viimeistään 18.3. tai 10 % alennuksen ostamalla viimeistään 31.3.2026.
Pääsiäismaanantaina 6.4.2026 pidetään ohjatut harjoitukset normaalin aikataulun mukaisesti sekä junioreille että aikuisille.
Hokutoryu ju-jutsun SM-kilpailut järjestetään Kamppailuareenalla Turussa 28.3.2026. Kilpailuissa ratkotaan junioreiden, kadettien, nuorten ja aikuisten Suomen mestaruudet. Tapahtuma on myös virallinen näyttökilpailu vuoden 2026 kansainvälisiin kilpailuihin.
Kilpailuihin tulee ilmoittautua viimeistään 19.3.2026.
Hiihtolomaviikon maanantaina 2.3.2026 ei ole harjoituksia junioreille. Myöskään torstaina 5.3. ei ole harjoituksia Hokutoryu-peruskurssilaisille. Muilta osin harjoitukset jatkuvat normaalisti hiihtolomaviikon aikana.

Hanshi Risto Väntär 8. dan ohjaa Hokutoryu ju-jutsun dan-kokeisiin valmistavan leirin lauantaina 14.2.2026 klo 13:00–18:00. Leiri on tarkoitettu kaikille niille musta- ja ruskeavöisille, jotka nyt tai tulevaisuudessa tavoittelevat dan-arvoa tai sen korotusta.
Leiri pidetään Helsingin ju-jutsuklubin dojolla osoitteessa Tallberginkatu 1 D. Tilaisuuteen kannattaa ottaa välipalaa mukaan. Leirin hinta on 20 euroa.
Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Risto Väntär 0400 449 192 (tekstiviesti / WhatsApp)

Junnu-jutsuun otetaan uusia harrastajia mukaan Oulussa maanantaista 19.1.2026 alkaen. Harjoituksia pidetään kerran viikossa maanantaisin klo 18:30–19:30. Junnu-jutsu on tarkoitettu noin 9–12-vuotiaille pojille ja tytöille, mutta junioreiden ryhmässä voi kuitenkin jatkaa harjoittelua 15 vuoden täyttämiseen asti. Mukaan pääsee hyvin koko alkuvuoden ajan!
Seuran jäsenmaksut ovat vuonna 2026 samansuuruiset kuin vuonna 2025 eli:
Jäsenmaksun voi suorittaa joko kertamaksuna tai kuukausierissä siten, että kokonaissumma on yhtä suuri kuin puolen vuoden kertamaksu.
Jokaisella seuran aikuis- ja juniorijäsenellä tulee olla Suomen Karateliiton lisenssi. Vuonna 2026 lisenssin hinta on 15 €. Lisenssi oikeuttaa osallistumaan Karateliiton alaiseen toimintaan ja se tarkastetaan kaikilta osallistujilta mm. leireillä ja vyökokeissa.